Lapin liiton henkilöstön yhteiskuva. Kuva: Kipinä
EU leverage

Lapin liiton esittely

Lapin maakuntaliitto – tätä me olemme

Lapin liitto on Suomen pohjoisimman, maantieteellisesti laajimman ja kansainvälisimmän maakunnan kehittäjä, suunnittelija ja edunvalvoja. Meillä on töissä noin 60 asiantuntija ja teemme työtämme arvojemme mukaisesti: aidosti, rohkeasti, vastuullisesti ja osaavasti yhdessä.

Olemme lakisääteinen kuntayhtymä, jonka jäseninä ovat kaikki Lapin 21 kuntaa. Työmme lähtökohtana on lappilaisten hyvinvointi sekä Lapin elinvoima, vetovoima ja pitovoima.

Ydintehtävämme ja kansainvälisyys

Lapin liiton ydintehtävät ovat maakunnan strateginen kehittäminen, suunnittelu ja Lapin etujen ajaminen niin kansallisesti kuin kansainvälisesti.

Lapin asukkaiden, elinkeinoelämän ja muiden sidosryhmien menestymisen varmistamiseksi teemme laajapohjaista edunajamis- ja vaikuttamistyötä niin Lapissa ja Suomessa, Euroopan Unionissa kuin muilla kansainvälisillä yhteistyöfoorumeilla.

Lapin liitossa on myös EUROPE DIRECT Lappi -tietopiste ja Lapin liitto koordinoi ja on mukana useissa ulkopuolista rahoitusta saavissa hankkeissa.

Tutustu tarkemmin Lapin liiton tehtäviin

Aluesuunnittelu

Lue lisää

Edunajaminen

Lue lisää

Päätöksenteko

Lue lisää

Kansainvälinen työ

Lue lisää

Rahoitus

Lue lisää

Perussopimus ja päätösvalta

Perussopimuksen mukaan Lapin liitto toimii maakunnan, sen kuntien ja asukkaiden eduksi kehittämis-, suunnittelu-, tutkimus- ja edunajamisasioissa.

Liiton tehtävänä on maakunnan kehittäminen kunnallis-, sosiaali-, terveys-, kulttuuri-, koulutus-, ympäristö- ja elinkeinoasioissa yhteistyössä alueen kuntien kanssa.

Ylintä päätösvaltaa Lapin liitossa käyttää poliittisesti valittu maakuntavaltuusto ja käytännön työtä ohjaa maakuntahallitus.

 

Lakisääteiset tehtävämme

Lakisääteisiin tehtäviimme kuuluu toimia aluekehityksestä annetun lain mukaisena aluekehitysviranomaisena sekä huolehtia maankäyttö- ja rakennuslain mukaisista tehtävistä Lapissa.

Tuemme Lapin kuntien toimintaedellytyksiä ja edistämme kuntien välistä yhteistyötä. Tutustu Lapin kuntiin täällä.

 

Maakuntaliitot Suomessa ja Lapissa

  • Maakunnan liiton vastuualueisiin kuuluu aluekehittämisen strateginen kokonaisuus ja -rahoitus sekä maakuntakaavoituksen, merialuesuunnittelun sekä liikennejärjestelmäsuunnittelun viranomais- ja kehittämistehtävät.
  • Maakuntaliitto on poliittisesti ohjattu kuntaliitto: kuntien muodostama maakunnan kehittäjä ja edunvalvoja.
  • Lapin liitossa vakinaista henkilökuntaa on 38 (vuonna 2019), määräaikaisissa tehtävissä on 24 työntekijää (vuonna 2019).
  • Suomen 18 maakuntaliittoa työllistävät yhteensä noin 650 ihmistä.
     Lue lisää maakuntaliittojen yhteistyöstä.