Luottamushenkilöt halutaan mukaan kehittämään lappilaisten kuntien työhyvinvointia

Tekijöiden Lappi – työhyvinvointia kunta-alalle -hanke järjestää seutukunnallisia keskustelutilaisuuksia kuntapäättäjien kanssa. Tilaisuudet ovat avoimia niin uusille, kuin vanhoillekin valtuutetuille, sekä varavaltuutetuille. Tilaisuuksissa selvitetään luottamushenkilöiden näkökulma oman kuntansa työhyvinvointitilanteesta, päättäjien ja viranhaltijoiden välisestä yhteistyöstä sekä mahdollisista kehityskohteista.

Jokaisen seutukunnan omassa keskustelutilaisuudessa kartoitetaan kyseiseen seutukuntaan kuuluvien kuntien onnistumisia ja parannuskohteita työhyvinvoinnin kehittämisessä sekä päättäjien ja viranhaltijoiden välisessä yhteistyössä. Tilaisuuksissa tiedotetaan hankkeesta myös laajemmin päättäjätaholle. Tilaisuudet järjestetään etänä Microsoft Teams –sovelluksessa.  

Kunnanvaltuutettujen rooli työhyvinvoinnin kehittämisessä on ratkaiseva. Myös heidän kokemuksensa ja tietotaitonsa tulee pystyä hyödyntämään näissä kunnissa, jotka ovat päättäneet lähteä luomaan uudenlaista toimintakulttuuria ja yhteistyötä työhyvinvointia vahvistaakseen.

projektipäällikkö Henna Kymäläinen sanoo.

Järjestettävät keskustelutilaisuudet ovat osa Tekijöiden Lappi – työhyvinvointia kunta-alalle hanketta. Hanke on 19 lappilaisen kunnan yhteinen työhyvinvointihanke. Hankkeen päätavoite on työhyvinvointia kehittämällä sitouttaa nykyiset työntekijät kuntaorganisaatioihin sekä parantaa kuntien houkuttelevuutta työnantajana ja tätä kautta helpottaa tulevaisuuden rekrytointeja. 

Hanke on alkanut elokuussa 2021 ja tällä hetkellä hankkeessa on meneillään tiedonkeruuvaihe. Tiedonkeruuvaiheen aikana hankekuntien työhyvinvointitilanne selvitetään erilaisten keskustelutilaisuuksien, sekä työhyvinvointikyselyn ja kuntalaiskyselyn avulla. Hanke koskettaa valmistelevia viranhaltijoita, sekä luottamushenkilöitä. Tiedonkeruuvaiheen jälkeen hankekuntiin luodaan toimivat työkalut työhyvinvoinnin kehittämiseen, sekä parannetaan henkilöstön ja päättäjien osaamista laajojen koulutusten avulla. 

Tilaisuuksien aikataulu  

Keskustelutilaisuudet aloitetaan Tunturi-Lapin seutukunnassa lokakuun lopussa ja päätetään Torniolaakson seutukunnassa marraskuun loppupuolellaTilaisuudet alkavat kello 18.00 ja niiden kesto on 1,5 tuntia.    

ma 26.10. Tunturi-Lapin seutukunta   

ti 27.10. Pohjois-Lapin seutukunta   

ti 9.11. Itä-Lapin seutukunta   

ke 10.11. Kemi-Tornion seutukunta ja Ranuan kunta  

ti 23.11. Torniolaakson seutukunta   

 

Lisätietoja: