Lappi on valittu ilmastonmuutoksen sopeutumisen edelläkävijäjoukkoon

Lapin maakunta on valittu mukaan 118 eurooppalaisen alueen joukkoon, joita Euroopan komissio tukee ilmastonmuutokseen sopeutumisessa EU:n uudella Horisontti Eurooppa -puiteohjelman työkalulla, Missiolla.

Missio-yhteisöön mukaan valitut toimijat saavat tukea alueelleen tyypillisten ilmastonmuutokseen liittyvien riskien hahmottamiseen ja keinoja näiden hallitsemiseen. Mukaan valitut alueet myös jakavat keskenään ilmastonmuutokseen sopeutumiseen liittyviä viimeisimpiä tutkimustuloksia, oppeja ja parhaita käytäntöjä. Mission avulla komissio edistää vuonna 2021 hyväksytyn ilmastonmuutokseen sopeutumisen strategian toteutumista.

”Ilmastonmuutos aiheuttaa erilaisia riskejä ja muutoksia paitsi luonnossa, myös yhteiskunnissa ja taloudessa. Ensisijaisten ilmastonmuutoksen hillintätoimien ohella myös sopeutumiseen liittyvät toimet ovat tärkeitä ja IPCC:n uusin raportti korostaakin sopeutumistoimien kiireellisyyttä. Sään ääri-ilmiöt kuten lisääntyvät tulvat ja rankkasateet, lisäävät vaatimuksia rakentamiselle ja maankäytön suunnittelulle. Lämpenevän ilmaston myötä lajisto muuttuu, mikä vaikuttaa esimerkiksi maatalouteen ja metsäsektoriin, toteaa Lapin liiton kestävän kehityksen asiantuntija Hanna-Leena Pesonen.

 

Ilmastonmuutoksen luomat sopeuttamistarpeet Lapin elinkeinoissa luovat myös mahdollisuuksia

Tavoitteena Missiossa on edistää innovatiivisten ratkaisujen kehittämistä ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi ja rohkaista alueita, kaupunkeja ja yhteisöjä johtamaan yhteiskunnallista muutosta.

”Muutokset esimerkiksi alueen lumisuudessa ja toisaalta myös asiakkaiden arvostuksissa on syytä ottaa huomioon Lapin matkailun tuotteissa ja kohderyhmissä tulevaisuudessa entistä tarkemmin. Parhaimmillaan sopeutumisratkaisujen tarve voi luoda uusia liiketoimintamahdollisuuksia esimerkiksi luonnonolosuhteisiin erikoistuneisiin ja luontopohjaisia ratkaisuja tarjoaville lappilaisille yrityksille”, pohtii Hanna-Leena.

Suomessa sopeutumistyötä koordinoiva maa- ja metsätalousministeriö on parhaillaan uudistamassa kansallista sopeutumisstrategiaa. Koska alueet ovat erilaisia sekä luonnonolosuhteiltaan että elinkeino-ja väestörakenteeltaan, ilmastonmuutokseen sopeutumisessa korostuu myös maakunta-ja kuntatasolla tehtävä työ. Tähän Lappi saa nyt vetoapua kansainvälisestä yhteistyöstä, toteaa Lapin liiton Kansainvälisten asioiden asiantuntija Kaarina Mäcklin.

Lisätietoa:

Hanna-Leena Pesonen
Kestävän kehityksen asiantuntija

hanna-leena.pesonen(at)lapinliitto.fi
p. 040 186 1455

Kaarina Mäcklin
Kansainvälisten asioiden asiantuntija
kaarina.macklin(at)lapinliitto.fi
p. 040 168 0137