Nuorten Lappi II -hanke
Lapin liitto on päättänyt julistaa Lapin tulevaisuuden maakunnaksi ja vuoden 2013 Lapissa nuorten vuodeksi. Nuorten vuoden toimintaa ja Nuorten Lappi kehittämisohjelmaa varten Lapin liitto toteuttaa EAKR -rahoituksella Nuorten Lappi -hankkeen vuosien 2012-2013 aikana.
Hankkeen tavoitteena on tuoda esille Lapin vahvuuksia ja mahdollisuuksia nuorten asuinpaikkana ja elinympäristönä. Hankkeella halutaan tarjota nuorille tilaisuuksia esitellä omaa osaamistaan ja edistää omia työelämätaitoja sekä lisätä nuorten kiinnostusta yrittäjyyteen. Hanke lujittaa ja rikastaa lappilaista identiteettiä sekä tuo tuoreutta ja raikkautta Lapin imagoon. Nuorten vuoden 2013 tavoitteena on tuoda esiin nuorten osaamista uusilla ja innovatiivisilla tavoilla eri kohderyhmille, vahvistaa nuorten ja yritysten yhteistyötä sekä lisätä Lapin tunnettuutta ja vetovoimaa rentona mahdollisuuksien maakuntana. Nuorten vuosi 2013 toimii aktiivisena ja innovatiivisena näyteikkunana lappilaiseen osaamiseen.
Lappilaiset nuoret laativat vuonna 2005 maakunnan nuorten kehittämis- ohjelman " Tallainen Lappi me tehdään". Ohjelmaan koottiin nuorten itsensä tekemiä toimenpide-esityksiä Lapin kehittämiseksi. Tässä hankkeessa on tarkoituksena laatia vastaava nuorten tavoitteita kuvaava kehittämisohjelma työnimellä "Nuorten Lappi 2020".
Tapahtumat
Tulevat ideapajat:
Paras
Paikka ideapaja, Kolari
- keskiviikkona 16.5.2012 klo 12-15,
paikkana nuorisotila Laguuniin
Pidetyt ideapajat:
Paras
Paikka ideapaja, Ylitornio
Paras
Paikka ideapaja, Kemijärvi
Paras
Paikka ideapaja, Rovaniemi
Paras
Paikka ideapaja, Inari.
Tiedote 20.3.2012
2013
on Lapissa Nuorten vuosi
Hallituskatu 20 B
FI-96100 Rovaniemi
tel. +358 (0)40 - 359 1000
fax +358 (0)16 - 318 705