Korkein hallinto-oikeus hylkäsi 16.5.2012 Tunturi-Lapin maakuntakaavasta tehdyt valitukset.
Tunturi-Lapin maakuntakaava-alueeseen (seutukuntaan) kuuluvat Enontekiö, Kittilä, Kolari ja Muonio. Vaikutusaluetta on Tunturi-Lapin lisäksi koko Lapin maakunta sekä Norjan, Ruotsin ja Venäjän lähialueet.
Tunturi-Lapin maakuntakaavaselostus
lainvoimainen.pdf (20138.5 kt )
Tunturi-Lapin maakuntakaava
selostuksen tiivistelmä.pdf (205.0 kB)
Tunturi-Lapin maakuntakaavakartta lainvoimainen.pdf
(6806 kt )
Kaavassa on koko kaava-aluetta koskevia määräyksiä mm. maiseman vaalimisesta, ranta-alueiden suunnittelusta, tulva-, sortuma- ja vyörymävaara-alueista sekä poronhoidon ja luontaiselinkeinojen alueidenkäytöllisten edellytysten turvaamisesta. Vaikka maakuntakaavaan sisältyy maankäytön rajoituksia, on se ennen kaikkea kehittämisen väline. Kaavassa on esimerkiksi monenlaisia kehittämisen vyöhykkeitä. Revontultentie on kansainvälinen liikennekäytävä ja raideliikenteen kehittämiseksi selvitettävänä yhteytenä on osoitettu kansainvälisesti merkittävä Jäämerenrata kuten myös matkailua tukeva raideyhteys Leville. Lisäksi kaavassa on matkailun ja virkistyksen sekä maaseudun kehittämisen kohdealueita. Tällaisiksi on pyritty valitsemaan alueita, joilla on parhaat luontaiset edellytykset nykyisen toiminnan, ympäristön laadun tai liikenteellisen sijainnin perusteella.
Maakuntakaavan keskusverkon muodostavat Enontekiön, Kittilän,
Kolarin ja Muonion päätaajamat, Levin, Ylläksen ja Oloksen
matkailukeskukset sekä 18 maaseudun keskuskylää ja
keskustatoimintojen alue ja keskuskylä -merkinnän saanut
Kilpisjärvi. Aluerakenteen suurimpia muutoksia nykytilanteeseen
verrattuna ovat matkailukeskusten voimakas kasvu, suuren
kaivostoiminnan syntyminen, Kittilän ja Kolarin kuntakeskusten
kasvu, Kilpisjärven raja-kauppakylän kasvu ja liikenneyhteyksien
paraneminen.
Suomen suurin matkailukeskittymä Levi-Ylläs-Olos-Pallas-Hetta on merkitty kaavaan yhtenäiseksi matkailun vetovoima-alueeksi, matkailun ja virkistyksen kehittämisen kohdealueeksi, tavoitteena tiivistää yhteistoimintaa entisestään. Suuret matkailukeskukset lähialueineen muodostavat valtakunnallisestikin erittäin merkittävän kehittämisen vyöhykkeen, jonka vaikutus säteilee seutukuntaan ja koko maakuntaan.
Kaavassa osoitetut suojelualueet ovat nykytilanteen mukaiset. Niiden ulkopuolelle jäävät maaseutu-alueet ovat pääosin maa- ja metsätalousvaltaisia alueita ja Enontekiön pohjoisosissa luontaistalous- ja poronhoitovaltaisia alueita. Metsätyöryhmän työskentelyn tuloksena Levin ja Ylläksen matkailukeskusten läheisyyteen on osoitettu virkistysalueiden lisäksi maa- ja metsätalousvaltaisia alueita, joilla on erityistä ulkoilun ohjaamistarvetta ja Muonion pohjoisosaan kansallispuiston kupeeseen metsätalous-, matkailu- ja poronhoitovaltainen alue.
Kaivostoiminta ja -teollisuus tuottavat monia merkintöjä
maakuntakaavaan. Kaavassa ovat Suuri-kuusikon, Hannukaisen,
Rautuvaaran, Taporovan, Kalkkikankaan ja Mannakorven kaivosalueet
sekä kohdemerkinnällä Äkäsjokisuun teollisuusalue. Kaivostoiminnan
kehittymistä tukemaan on osoitettu tieyhteydet Äkäsjokisuulta tai
Palosaajosta Ruotsiin sekä radan jatkaminen Hannukaisen alueelle ja
vaihtoehtoiset ratalinjaukset Ruotsiin. Matkailun tukemiseksi
Kolarin rataa esitetään jatkettavaksi Ylläkselle.
Maakuntakaavaehdotuksessa esitetään muutamia uusia ja
merkittävästi parannettavia yleisen tien yhteyksiä.
Kehittämisperiaatemerkinnällä tie-/moottorikelkkaliikenteen
kehittämiseksi selvitettävä yhteys on merkitty väli Nunnanen-Lisma.
Kaavassa ovat myös tärkeimmät seudulliset ulkoilureitit ja
moottorikelkkailureitit.
Kaavaan on merkitty arvokkaat harjualueet tai muut geologiset muodostumat sekä osoitettu tuulivoimalle soveltuvat tunturi- ja vaara-alueet. Myös kylmäteknologian testaus ja tutkimus on kasvava toimi-ala, ja sille on varattu alueita Kittilässä, Muoniossa ja Enontekiöllä.
Vähintään seudullisesti arvokkaat kulttuuriympäristöt on merkitty
kaavaan valtakunnallisten luetteloiden ja Lapin kulttuuriympäristöt
tutuksi -hankkeen perusteella. Saamelaiskulttuuri on saanut omia
erityismerkintöjään. Kaavassa on myös saamelaisten kotiseutualue ja
siihen liittyviä olemassa olevasta lainsäädännöstä tiedottavia
määräyksiä.
Hallituskatu 20 B
FI-96100 Rovaniemi
tel. +358 (0)40 - 359 1000
fax +358 (0)16 - 318 705