Lappi kuvaan 2030 - maakunnallinen ennakointihanke
Lapin liitto vastaa aluekehityslain mukaisesti ennakoinnin
yhteensovittamisesta maakunnassa sekä arvioi ja seuraa maakunnan ja
sen osien kehitystä. Tätä työtä tukee Lappi kuvaan 2030 -hanke,
jonka tavoitteena on helpottaa ja selkeyttää viranomaisten,
koulutuksenjärjestäjien ja työelämän ennakointiyhteistyötä sekä
vähentää toimijoiden tekemää päällekkäistä työtä.
Hankkeen aikana kehitetään lappilainen koulutus-, osaamis-
ja työvoimatarpeiden sekä toimialojen muutosten ennakointimalli ja
-sivusto, joiden tavoitteena on parantaa maakunnallisen
ennakointitiedon hyödyntämistä. Ennakoinnin toimintamalli
tukee eri organisaatioiden tekemän ennakointityön jatkuvuutta,
parantaa tulosten hyödynnettävyyttä ja mahdollistaa tehtyjen
ennusteiden seuraamisen. Kehitettävässä mallissa yhdistyvät eri
toimijoiden tekemät lyhyen ja pitkän aikavälin ennakointiprosessit.
Ennakoinnin toimintamalli ja ennakointisivusto hyödyttävät ja
tukevat erityisesti alueviranomaisten ja koulutuksenjärjestäjien
sekä OSUVA-hankkeen klustereiden toimintaa sekä maakunnallista
strategiatyötä. Hankkeen tuottama ennakointiosaaminen ja -tieto
auttavat muun muassa suuntaamaan koulutusta elinkeinoelämälähtöisen
tulevaisuudenkuvan mukaisesti.
Eri toimijoiden tuottama ennakointitieto (mm. maakuntastrategiat,
toimialakohtaiset strategiat, ammattibarometrit, tiivistelmät
klustereiden tuotoksista, opiskelijoiden sijoittumistiedot) kootaan
hankkeen aikana maakunnalliselle Lapin luotsi -ennakointisivustolle
. Lisäksi hankkeessa kehitetään menetelmiä ja välineitä tiedon
hyödynnettävyyden ja käyttäjäystävällisyyden lisäämiseksi.
Ennakointisivusto tukee maakunnan tilan seurantaa, ja sille luodaan
myös yhteinen, säännöllisesti päivitettävä toimintaympäristökuvaus.
Lapin luotsi -ennakointisivustolle koottava tieto on eri
toimijoiden käytössä niin Lapissa kuin muualla Suomessa.
Tietokannan päivitys hoidetaan hankkeen jälkeen eri viranomaisten
jatkuvana toimintana.
Hankkeessa toteutetaan tarvittaessa myös Lapin vireillä olevien
suurhankkeiden työvoima- ja osaamistarpeiden
ennakointiselvityksiä.
Lappi kuvaan 2030 -hankkeen toteutusaika on 1.1.2012-31.12.2013.
Hankkeen ohjausryhmänä toimii Maakunnallinen ennakointiryhmä. Hanke
toteutetaan Manner-Suomen ESR-ohjelman tuella ja sen
rahoittamisesta vastaa Lapin ELY-keskus.
Hallituskatu 20 B
FI-96100 Rovaniemi
tel. +358 (0)40 - 359 1000
fax +358 (0)16 - 318 705