Lappi-brändin kehittämishanke 2011-2013

Lappi-brändin kehittämishanke tuottamaan alueelle kokonaisvaltaista kilpailuetua

Maakunnasta muodostuvaan mielikuvaan on mahdollista vaikuttaa ja alueen brändiä voidaan määrätietoisesti rakentaa. Vahva brändi lisää vetovoimaa yrityksiin ja investointeihin, houkuttelee osaavaa työvoimaa, tukee vientiteollisuutta, edistää matkailutavoitteita ja vahvistaa maakunnallista identiteettiä ja nostaa itsetuntoa.

 

1.3.2011 käynnistynyt kaksivuotinen Lappi-brändin kehittämis- ja uudistamistyö vahvistaa brändiä laaja-alaisena yhteistyönä. Tavoitteena on rakentaa Lapille kansainvälisesti tunnettu moderni ja monipuolinen vahva brändi. Hanke toteutetaan kolmessa vaiheessa seuraavasti:

 

Hankevaiheet

 

1. Vaihe

 

Lappi - brändin kehittämishankkeen ensimmäinen vaihe 1.3.2011- 19.8.2011 koostui hankkeen valmistelutöistä, projektiorganisaation rakentamisesta ja järjestäytymisestä, tarvittavista kilpailutuksista sekä lähtötilaselvityksen toteuttamisesta. Lappi - brändin lähtötilanteen selvitystyössä kartoitettiin lappilaisten, muualla kotimaassa ja ulkomailla asuvien ihmisten näkemyksiä Lapista. Selvityksen mukaan Lappi tunnetaan kotimaassa ja maailmalla lähinnä matkailualueena. Lappi ei ole kuitenkaan onnistunut tuomaan esille muita vahvuuksiaan ja monipuolisuuttaan elinkeino-, koulutus- ja asuinympäristönä. Lappi kilpailee vetovoimaisuudesta Ruotsin ja Norjan pohjoisten alueiden kanssa, joissa panostetaan voimakkaasti alueen tunnettuuden lisäämiseen. Lapin kilpailukyvyn vahvistaminen edellyttääkin ensin yhteistä kaikkien toimialojen ja asukkaiden arvopohjaisen tulevaisuudenkuvan luomista, brändiviestin kirkastamista, sitä tukevia tekoja ja jatkossa entistä yhtenäisempää viestintää.

 

 

2. Vaihe

 

Lappi-brändin kehittämishankkeen toinen vaihe on käynnistynyt 23.8.2011 ja loppuu 30.6.2012. Hankkeen toisessa vaiheessa määritellään Lappi - brändin tavoitemielikuva, joka kuvaa brändin sisältöä ja niitä asioita, joilla halutaan Lappina erottua eduksemme. Määrittelytyötä varten on perustettu seitsemän intressiryhmää, joihin osallistuu n. 175 kansalaista. Lisäksi jokainen intressiryhmä kommunikoi eri kansalaistahojen kuten koulujen, oppilaitosten, kansalaisjärjestöjen ja muiden kansalaistahojen kanssa. Intressiryhmien lisäksi hankkeessa toimii lappilaisista asiantuntijoista koostuva asiantuntijaryhmä, jonka puheenjohtajana toimii Lappset Group Oy:n hallituksen puheenjohtaja Johanna Ikäheimo. Intressiryhmien tehtävänä on kerätä aineistoa ja luoda ehdotuksena asiantuntijaryhmälle näkemyksiä siitä, mitkä asiat ovat Lappi - brändin ytimessä. Tavoitteena on myös listata konkreettisia tekoja, jotka vahvistavat Lappi - brändiä. Tavoitemielikuvan määrittelytyön lopuksi asiantuntijaryhmä valitsee ja syventää intressiryhmien teemoja, muokkaa niistä toimenpide-ehdotuksia ja kokoaa ajatukset raportiksi.

 


3. Vaihe

 

Hankkeen kolmannessa vaiheessa 1.8.2012-28.2.2013 luodaan pitkäaikainen brändistrategia sekä brändiytimeen perustuva brändifilosofia. Lisäksi luodaan toteuttamissuunnitelma sisältäen brändiarkkitehtuurin ja työkalujen kuvaukset. Lopuksi projektin kautta saavutetut tulokset julkistetaan.

 

 

Lappi - brändin kehittämiseen halutaan koko maakunta mukaan. Brändäys onnistuu parhaiten, jos sen takana seisovat sekä maakunnan asukkaat, yrittäjät että organisaatiot. On tärkeää, että asukkaat viihtyvät ja ovat ylpeitä maakunnastaan.

 

Euroopan unioni, Euroopan aluekehitysrahasto logo Vipuvoimaa EU:lta logo