Kolarctic ENPI CBC -ohjelma


Kolarctic ENPI CBC 2007-2013
on Pohjoiskalotin ja Luoteis-Venäjän välinen rajat ylittävä yhteistyöohjelma. Ohjelma jatkaa yhteistyötä, jota Interreg II A Barents - ja Interreg III A Pohjoinen -ohjelmat ovat aikaisemmin toteuttaneet.

 

Ohjelman yleistavoitteena on vähentää ohjelmaan osallistuvien maiden raja-alueiden perifeerisyyttä ja siitä johtuvia ongelmia ja edistää monenkeskistä yhteistyötä. Tavoitteena on auttaa ohjelma-alueen eri alueita hyödyntämään rajat ylittäviä kehittämismahdollisuuksia eri toimialoilla liittyen elinkeinoelämään, yhteiskunnalliseen kehitykseen ja ympäristöön.

 

Kolarctic ENPI CBC -ohjelmaa rahoitetaan Euroopan Unionin naapuruus- ja kumppanuusinstrumentista. Rahoitusta myönnetään Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän yhteistyökumppaneiden yhdessä sopiman strategian ja ohjelman painopisteiden mukaisiin yhteistyöhankkeisiin. Kolarctic ENPI CBC -ohjelman kokonaisrahoitus on noin 70 miljoonaa euroa, josta Euroopan unionin rahoitusosuus noin 28,2 miljoonaa euroa.

 

Ohjelman hallinto perustuu ohjelmaan osallistuvien maiden tasa-arvoisuuteen ja kumppanuuteen. Ohjelman hallinnosta vastaa ohjelman yhteinen hallintoviranomainen, Lapin liitto.

 

Lisätietoja ohjelmasta ja rahoituksen hakuprosessista ohjelman sivuilta.