Pohjois-Suomen EAKR (Euroopan aluekehitysrahasto) - toimenpideohjelmalla 2007-2013 edistetään innovaatiokilpailukykyä ja yritysten kasvua. Lisäksi pyritään parantamaan saavutettavuutta sekä vahvistamaan alueen vetovoimatekijöitä. Ohjelman tavoitteena on parantaa Pohjois-Suomen mahdollisuuksia vahvistaa asemaansa kansainvälisessä ja kansallisessa kilpailussa ja vastata elinkeinoelämän rakennemuutokseen.
INTERREG IVA Pohjoinen on EU-ohjelma, jolla tuetaan rajat ylittävää yhteistyötä ohjelmakaudella 2007-2013. Ohjelman tavoitteena on valtakunnan rajojen ylittävän yhteistyön kautta tukea taloudellista ja sosiaalista kehitystä ohjelma-alueella.
ENPI CBC, Euroopan naapuruus- ja
kumppanuusinstrumentti edistää hyvää naapuruutta ja
kumpppanuutta EU:n ulkorajojen yli. (ENPI:
European
Neihgbourhood and
Partnership
Instrument). Euroopan komissiossa ohjelma kuuluu
ulkosuhteiden osastolle.
Pohjoinen periferia 2007-2013 on EU:n valtioiden välinen
ohjelma, jonka tavoitteena on vahvistaa Euroopan syrjäisten
alueiden kestävää taloudellista kehitystä. Ohjelma-alueeseen kuuluu
maakuntia Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Irlannista,
Pohjois-Irlannista ja Skotlannista sekä koko Islanti, Grönlanti ja
Färsaaret.
Pohjois-Suomen tavoite 1-ohjelma toteutettiin vuosien 2000-2006 aikana. Lapin tavoite 1-ohjelma 2000-2006 laadittiin laajapohjaisena lappilaisena yhteistyönä parantamaan Lapin hyvinvointia.
Hallituskatu 20 B
FI-96100 Rovaniemi
tel. +358 (0)40 - 359 1000
fax +358 (0)16 - 318 705