Rahoituksen hakeminen

Maakunnan kehittämisraha

Maakunnan kehittämisraha on Lapin maakuntaohjelman mukaisten kehittämishankkeiden toteuttamiseen tarkoitettu määräraha. Maakunnan kehittämisrahan jakamisesta alueille päättää vuosittain työ- ja elinkeinoministeriö. Aluekehitysviranomaisena Lapin liitto päättää määrärahan käytöstä alueellaan.

Pohjois-Suomen EAKR-ohjelma 2007-2013

EAKR-rahoitusta voivat hakea yritykset, oppilaitokset, tutkimuslaitokset, kunnat, seutukunnat ja muut oikeuskelpoiset yhteisöt tai niiden yhdistelmät. Rahoitusta myöntävät Lapin liitto, Lapin ELY-keskus ja Finnvera. 

Interreg IV A Pohjoinen

INTERREG IV A Pohjoinen on EU-ohjelma, jolla tuetaan rajat ylittävää yhteistyötä ohjelmakaudella 2007-2013. Ohjelman tavoitteena on valtakunnan rajojen ylittävän yhteistyön kautta tukea taloudellista ja sosiaalista kehitystä ohjelma-alueella. Interreg IV A Pohjoinen ohjelman rahoitusta myönnetään vain hankkeille, joissa on toteuttaja vähintään kahdesta maasta. Jos hankkeessa on toteuttajia kaikista kolmesta maasta, se katsotaan hankkeelle eduksi. 

Kolarctic ENPI CBC

Kolarctic ENPI CBC 2007-2013 on Pohjoiskalotin ja Luoteis-Venäjän välinen rajat ylittävä yhteistyöohjelma. Siitä myönnetään rahoitusta Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän yhteistyöhankkeisiin. 

Pohjoinen periferia

Pohjoinen periferia ohjelma tukee Euroopan syrjäisten alueiden taloudellista, kestävää kehitystä hankerahoituksella, jota hakija voi saada enintään 60 % hankekustannuksista. Ohjelma-alueeseen kuuluu maakuntia Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Skotlannista, Irlannista ja Pohjois-Irlannista sekä Islanti, Grönlanti ja Färsaaret kokonaisuudessaan.

Pohjoiskalotin neuvosto

Pohjoiskalotin neuvosto on pohjoismainen rajayhteistyöorganisaatio, jonka päärahoittaja on Pohjoismaiden ministerineuvosto. Pohjoiskalotin neuvostolta voi hakea tukea pohjoismaiseen hanketoimintaan, joka liittyy neuvoston valitsemiin painopistealueisiin.