Jokivarren kunnat ovat päättäneet toteuttaa kalatien Kemijokisuulta Ounasjoelle asti sekä toteuttaa tarvittavat poikasistutukset ja emokalojen ylisiirrot. Tarkoituksena on luoda edellytykset vaelluskalojen luonnontuotannolle ja siten vesistön virkistyskalastusmahdollisuuksien, kalastusmatkailun ja alueen työllisyyden parantumiselle.
Jotta tavoite voisi kalatien valmistuttua toteutua, täytyy jo rakentamisen aikana, ennen kuin joessa on pyyntikokoista kalaa, koko jokialuetta varten valmistella yhtenäinen kalastussääntö. Tavoitteena on turvata vaelluskalojen pääsy Ounasjoen kutualueille.
Jokisuun kalastusta tulee tarkastella erillisenä asiana. Tavoitteena tällä alueella on toimiva ja vetovoimainen urheilukalastusalue, jossa kalan pyynti perustuu pääasiassa viehekalastukseen.
Kemijokisuun kalastus 2010-visiossa laaditaan kuvaus kalastuksen nykytilanteesta ja visioidaan jokisuun kalastuksen järjestelyjä. Visioon sisältyisi alustava suunnitelma Perämeren kalastuskeskuksesta, kalastusmatkailupalvelujen "ostoskeskuksesta".
Kalastuskeskus tulisi toimimaan myös merialueen
kalastusmatkailupalvelujen ja Perämeren kansallispuiston
suuntautuvan matkailun tukikohtana.
Hallituskatu 20 B
FI-96100 Rovaniemi
tel. +358 (0)40 - 359 1000
fax +358 (0)16 - 318 705